Historiaa ja perinteitä tihkuva, mutta samalla huippumoderni, yli 37 miljoonan asukkaan Tokio on YK:n listauksen mukaan maailman suurin kaupunki. Viisi päivää matkalla ja kolme päivää, tarkalleen ottaen 73 tuntia ja 50 minuuttia, paikalla ei aivan riitä kaupungin haltuunottoon, mutta paljon tuli kuitenkin nähtyä, tehtyä ja koettua – ja vähän nukuttua. Joka tapauksessa syttyi halu palata takaisin, myös monikasvoisen Japanin muihin osiin.
Tokion-matka oli SAS:n ja Marriottin opintomatka CWT:n väelle ja reissussa oltiin viime marras-joulukuun vaihteessa. Olin matkan ainoa suomalainen, sillä kollegat muilta osastoilta olivat Tanskan toimistostamme. Jotta opimme matkallamme mahdollisimman paljon, vaihdoimme hotellia päivittäin, ja lentomatkat taittuvat kahdessa eri lentoluokassa; minun osaltani toki tuli kaikki kolme tsekattua, kun palasin vielä takaisin Helsinkiin.
Tyylillä liikkeelle
Yhdeksän hengen ryhmämme tapasi Kööpenhaminan Kastrupilla, missä pääsimme tutustumaan sen hiljakkoin täysin uudistettuna avattuun, tilavaan SAS Business -loungeen. Vetonaulaksi on muodostunut loungen oma barista hulppeine kahvivalikoimineen, ja erikoisuutena on myös lasten lounge samoissa tiloissa. Kiireisiä matkustajia varten on avattu myös on-the-go –ruokamahdollisuus.
Uutta on myös SAS Gold Loungen valohuone – Daylight Booster Zone -, jossa voi lennon jälkeen helpottaa aikaero-rasituksesta ja myös Pohjoismaiden talviajan pimeästä toipumista. Kahdenkymmenen minuutin valohoito kuuleman mukaan riittää.
Vinkkinä myös terminaali kolmen tuore SAS Service Point, joka on kaikkien matkustajien saatavilla ja tarjoaa muun muassa mahdollisuuden nykyään niin tärkeään mobiililaitteiden lataukseen.
Luksuslentoa
Lentoon lähdimme kello 15.45, ja matkan ensimmäinen osuus taittui laadukkaasti Business-luokassa. Lentoaika oli hivenen alle 11 tuntia, ja noissa olosuhteissa ei olisi yhtään haitannut, vaikka se olisi kestänyt pidempäänkin. Palvelu pelasi, ruoka oli loistavaa, tavaroille oli paikkansa ja viihdettä oli tarjolla isosta, omasta näytöstä jokaiseen makuun.
Ja yöunet sai viettää täysin makuulla, omassa rauhassa ja laadukkaissa Hästens-vuodevaatteissa. Jos yöllä jotakuta hiukoi aiemmista huimista tarjoiluista huolimatta, niin snack-baari oli avoinna myös yön ajan. Tosin kun kävin tarjontaa katsomassa, niin sana snack ei nyt ehkä kertonut tarjonnasta ihan koko totuutta.
Aamu koitti ja niin koitti aamiainenkin. Listalta sitten valitsemaan, mitä suu tuntuisi napsaavan juuri tänä aamuna. Nautiskelun jälkeen oli aika täyttää maahantulolomake ja alkaa asennoitua kohteeseen.
Tokiossa!
Kello 10.40 saavuimme Tokion Naritalle. Maahantulomuodollisuudet hoituivat asiallisesti ja täsmällisesti eikä jonotus ollut kohtuutonta. Vinkkinä sanoisin, että täytä koneessa tunnollisesti kaikki maahantulokortin kohdat, vaikka itse ajattelisit jonkun vähän turhaksi. Muussa tapauksessa etsit ja kirjoitat ne sitten kentällä.
Niin kauan kuin me täällä Suomessa siirtelemme kelloja, niin kesällä aikaero Japanin ja Suomen välillä on kuusi tuntia ja talvella seitsemän tuntia. Ja Japani on siis meitä edellä. Oli mielenkiintoista katsoa, miten elo sujuu näin lyhyen reissun aikana ja aika isolla aikaerolla. Nyt oli tarkoitus suoraan siirtyä paikalliseen aikaan, mikä ei tuntunut ollenkaan hankalalta loistavasti nukutun yön jälkeen. Sääkin suosi: aurinko paistoi ja lämpöä oli +16–18. Hemmotteleehan se marraskuisesta Suomesta tulevaa.
Matka lentokentältä kaupunkiin vei bussilla reilun tunnin, mutta matkan kesto riippunee siitä, minne tarkalleen ottaen suuntaa. Kaikkiaan kulkemiset ja siirtymiset vievät Tokiossa melko paljon aikaa meneepä sitten junalla, bussilla, metrolla tai taksilla. Kaikki toimii moitteettomasti, mutta isolla kaupungilla on ison kaupungin liikenne.
Taksit olivat mielenkiintoinen kokemus. Kaupunkia paremmin tuntevat kertoivat, että vielä viisi vuotta sitten niitä ei ollut. Nyt on ja ne ovat kaikki samaa merkkiä ja mallia, eikä tuoreimmasta päästä. Viimeksi mainittu koskee myös kuljettajia. Avuliaista ja ystävällisiä, mutta ei varsin englanninkielen taitoisia kautta linjan. Vihjeenä taksin käyttäjille sanoisin, että pyydä hotellistasi sen nimi lapulle japaniksi. Ja toki sama homma, jos tiedät tarkalleen muun kohteen, jonne taksilla suuntaat.
Rento ja retro Moxy
Ensimmäisen yön majapaikkamme oli Marriottin Moxy Tokyo Kinshicho Hotel. Moxy-brändin hotelleja on nyt tarjolla Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa, ja niiden määrä lisääntyy koko ajan. Moxy on suunnattu nuorille tai nuorenmielisille. Kalustus oli rentoa, retroa ja värikästä ja nykyään tärkeä ilmainen wifi oli itsestäänselvyys.
Japanissa verkkovierailut ovat edelleen varsin arvokkaita, joten wifi on todella tärkeä. Moxyssa se oli saatavilla kaikkialla ja myös muille kuin hotellivieraille. Hotellin baari ja ravintola kun ottavat vastaan mielellään myös muita asiakkaita. Ja hyvin tuntui heitä vetävänkin.
Suunta Shinjukuun
Oli aika lähteä tutustumaan Shinjukuun, joka on yksi Tokion 23 kaupunginosasta, mutta yleisesti sillä tarkoitetaan yhtä suurta viihde-, liiketoiminta- ja ostosaluetta, joka on kasvanut Shinjukun aseman ympäristöön.
Shinjukun juna-asema on maailman vilkkain. Joka päivä sen kautta kulkee yli kaksi miljoonaa juna- ja metromatkustajaa. Näppärästi saman rakennuksen ylemmissä kerroksissa on sitten valtaista taksi- ja bussiasema, Busta Shinjuku, josta lähtevät myös kaukoliikenteen bussit.
Asemalta länteen on Shinjukun pilvenpiirtäjien alue, jossa sijaitsevat monet kaupungin korkeimmista rakennuksista. Yksi niistä on Tokyo Metropolitan Government Office, jonka näköalatasanteelle pääsee vierailijatkin maksutta Tokion silhuettia ihailemaan. Rakennus on 202 metriä korkea, ja näköalatasanne on kerroksessa 45. Jonottaa piti vartin verran, mutta ilman muuta se oli vaivan väärti. Maisemat olivat huikeat, ja Tokiosta, sen suuruudesta ja tiheydestä sai jo vähän käsitystä.
Jono hisseille oli pois lähtiessä vielä vähän pidempi. Tokiossa jonottamiseen tottuu, sillä väkeä on siis todella paljon ja ihan joka paikassa. Jonotus ja muu rinnakkaiselo sujuu kuitenkin hämmästyttävän mallikkaasti, ja etuilua tai muuta outoa jonokäyttäytymistä ei taideta kaupungissa edes tuntea. Sopu sijaa antaa-sananlasku lienee löytänyt oikean kotipaikkansa. Puhumme kuitenkin nyt yhdestä kaupungista, johon mahtuisi siis kerrallaan noin seitsemän koko Tanskaa tai Suomea ja Ruotsiakin lähes neljä.
Kabukicho – vilkasta elämää laidasta laitaan
Luoteeseen Shinjukun asemalta löytyy Kabukicho, jota luonnehditaan Japanin suurimmaksi ja villeimmäksi punaisten lyhtyjen alueeksi. Punaiset lyhdyt taas toisaalta eivät merkitse täällä aivan sitä, mitä länsimaalaiselle ensin tulee ehkä hurjimmillaan mieleen, vaan toiminta on aika lailla viattomamman oloista. Ja toisaalta paljon muutakin alueella on. Esimerkiksi erinomaisia ravintoloita on valtaisa määrä. Ne ovat yleensä auki, kuten ruokaravintolat kaupungissa muutoinkin usein, kello 11.00–23.00. Jotkut ravintolat pitävät myös ovet suljettuina muutaman tunnin ajan lounaan ja päivällisen välissä.
Golden Gai on sitten oma lukunsa. Se on Kabukichossa sijaitseva pieni, tiivistunnelmallinen yöelämän keskus, jossa on yli 200 baaria ja ruokapaikkaa. Useimmat paikoista ovat muutaman asiakaspaikan ravintoloita. Jos haluat vierailla, niin koita siis ehtiä ennen kanta-asiakkaita ja ole luottavaisin mielin, vaikka menu ei välttämättä olekaan millään osaamallasi kielellä tarjolla. Olet ehdottomasti hyvää kokemusta rikkaampi poistuessasi.
Paikat Golden Gaissa aukeavat noin kello 19.00–20.00 ja ovat auki seuraavaan aamuun asti. Sunnuntaina useimmat paikat siellä ovat kiinni. Pitäähän sitä joskus levätä.
Vihreää ja vehreää pilvenpiirtäjien lomassa
Tokiossa on tiheydestään huolimatta ihastuttavan paljon puistoja ja muita viheralueita. Ja arvatenkin hyvin hoidettuja ja uskomattoman kauniita. Suurin kaupungissa ja yksi kauneimmista koko Japanissa on Shinjuku Gyoen, jossa voi vierailla kello 9.00 ja 16.30 välillä. Maanantaisin ja 29.12.-3.1. puisto on kiinni.
Kirsikankukinnan aikaan, maaliskuun lopulta huhtikuun alkuun ja krysanteemien aikaan, marraskuun kahdella ensimmäisellä viikolla puisto on avoinna myös maanantaisin. Sisäänpääsymaksu on noin 1,5 euroa.
Samalla alueella on myös Tokion Central Park, joka on aina auki ja sisäänpääsy ei maksa mitään. Puistossa on Kumano Jinja-pyhättö, joka kerrotaan perustetun 1300–1500-luvulla ja toimivan Shinjukun alueen hengellisenä suojana. Kontrastia maisemaan tuo se, että puistossa asuu myös suuri määrä kaupungin asunnottomia pressujen ja pahvilaatikoiden suojissa.
Tässä kun on kirjoittanut jo punaisista lyhdyistä ja muista tavallaan epämääräisistä paikoista tai asioista, niin haluan painottaa, että missään paikassa, mihinkään aikaan olo ei tuntunut kaupungissa hetkeäkään turvattomalta tai epämiellyttävältä. Rauhallisuus, hienotunteisuus, suvaitsevaisuus, ystävällisyys, avuliaisuus ja avarakatseisuus antavat tilaa kaikkien kukkien kukkia. En tiedä, ovatko nuo piirteet opeteltuja tai teeskenneltyjä, mutta joka tapauksessa ne toimivat.
Lisää luksusta kehiin
Illalla vierailimme The Westin Tokyo -hotelissa, joka edustaa Marriottin tarjonnan hulppeampaa kastia. Se sijaitsee rauhallisella, kauniilla ja arvostetulla Ebisun alueella. Olo on kuin olisi kauempanakin kaupungin hulinasta, mutta sijainti on yhteyksineen loistava. Hotelli luokitellaan yhdeksi Tokion parhaista, eikä ihme. Kaikki on loppuun asti ajateltu, ja vieras voi luottaa siihen, että jokainen toive on toteutettavissa.
Me saimme nauttia mahtavan teppanyaki -illallisen hotellin ravintolassa upeiden maisemien avautuessa yläkerroksen ikkunoista. Teppanyaki on illallinen, jonka kokki valmistaa suurella kuumalla tasolla ruokailijoiden silmien edessä, suussa sulava herkku kerrallaan. Tarjolle tuli – ja suihin katosi – muun muassa lihaa, katkarapuja, kasviksia, kalaa, nuudeleita ja paistettua riisiä.
Kaikki illallisella oli yksinkertaisesti käsittämättömän maukasta!
Kera täysien vatsojen ja mieli hyvänä lähdimme takaisin Kotobashiin ja Moxyyn. Päädymme yksille olusille oman hotellin baariin. Tunnelma siellä oli katossa, mutta pitkän päivän jälkeen oma sänky alkoi aika äkkiä kutsua.
Huone ei ollut valtavan, mutta kylläkin riittävän, suuri, ja sen sängyt kyllä olivat sekä suuret että tasokkaat. Kokonaisuus on toimiva. Ja kun japanilaisista vessoista aina kuulee tarinoita, niin kyllä se täällä oli jo perusasetuksiltaan sellainen, mihin on kotona tottunut.
Aamu tuli äkkiä, mutta hyvän aamiaisen jälkeen mieli palaa jo kokemaan lisää kaupunkia. Matkoilla on aina hyvä pitää mielessä, että ehtii sitä sitten taas kotona nukkua. Toimii ainakin minulla.
Uusi päivä, uudet kujeet
Lähdemme kohti Asakusaa ja Sensoji -temppeliä, joka on kaupungin vanhin, perustettu vuonna 645. Temppeli tunnetaan myös nimellä Asakusa Kannon Temple. Kannon puolestaan on armon jumalatar. Sensoji on yksi kaupungin värikkäimmistä ja suosituimmista temppeleistä. Suosio näkyy myös temppelin porttien välissä olevalla, satoja vuosia vanhalla Nakamise –ostoskadulla: yli 200 metriä tavaraa pursuavine kojuineen. Tarjolla on lähinnä kaikkea – kimonon kasuaaliversio yukatasta viuhkoihin ja paikallisiin herkkuihin.
Muutakin alueella toki oli myynnissä, armon temppelillä kun oltiin. Eli sitä armoa eri muodoissa. Löytyi lähes joka tarpeeseen, mutta vierailuhetkellä ”Pääsen läpi tentistä”-armo oli loppuunmyyty. Ilmeisesti hääkauden lisäksi myös tenttikauden aika.
Ueno Parkin rauhaan
Ueno Park on suuri, kaikille avoin puisto heti Ueno-aseman vierellä, keskellä Tokiota. Alun perin puisto oli osa Kaneiji –temppeliä, jonka tehtävänä oli suojella kaupunkia paholaiselta. Kaneiji kuitenkin tuhoutui lähes täysin Japanin sisällissodassa, niin kutsutussa Boshin-sodassa, vuosina 1868–1869. Tämän jälkeen sen maille perustettiin Ueno, joka oli kaupungin ensimmäisiä länsimaalaistyylisiä puistoja. Se avattiin kävijöille vuonna 1873.
Nykyään Ueno on tunnettu monista museoistaan, joista erityisen tunnettuja ovat Tokyo National Museum, National Museum for Western Art, Tokyo Metropolitan Art Museum ja National Science Museum.
Uenosta löytyy myös Japanin ensimmäinen eläintarha pandoineen.
Kaiken muun hienon lisäksi Ueno on myös yksi Tokion suosituimmista ja eläväisimmistä kirsikkapuun kukinnan ihailupaikoista. Sen läpi johtavan kävelytien varrella on yli tuhat kirsikkapuuta, joiden kukkaloisto on siis yleensä parhaimmillaan maaliskuun lopun ja huhtikuun alun aikaan. Ueno on paikka myös kirsikankukinnan aikaan ajoittuville Hanami-juhlille. Hanami tarkoittaa kukkien katselua ja se kuuluu Japanin merkittävimpiin vuotuisiin kansanjuhliin. Kukinnan ollessa huipussaan japanilaiset kokoontuvat yleisesti kirsikkapuiden alle syömään, juomaan sakea ja viettämään aikaa yhdessä. Hanamin ajankohta vaihtelee sekä vuoden sääolojen että paikan mukaan, jotta kukinta on varmasti parhaimmillaan. Täysi kukinta kestää yleensä vain muutaman päivän.
Kappabashi: kaikkea keittiöön ja ruoanlaittoon
Kappabashi –katu Uenon ja Asakusan välissä on keskittynyt kymmenine liikkeineen keittiö- ja ruoanvalmistustarvikkeisiin. Kaikkea niihin liittyvää on tarjolla laidasta laitaan. Poissaololla loistavat ainoastaan tuoreet raaka-aineet. Itse tein vain uteliaana ikkunaostoksia, mutta yhden jos toisenkin muun askeleet veivät veitsikauppoihin eivätkä he palanneet niistä tyhjin käsin. Japanilaiset veitset ovat tunnetusti huippulaadukkaita.
Tokion-lahtea ja hyvällä säällä myös Fuji-vuori
Toisen yön majapaikkamme oli Sheraton Grande Tokyo Bay Hotel, joka on yksi Tokyo Disney Resortin virallisista hotelleista. Hotellin maksuttomalla shuttle-bussilla pääsee helposti monorail –asemalle ja sieltä kätevästi niin Tokyo Disneylandiin kuin Tokyo Disney Sea-teemapuistoon. Lähistöllä on myös Ikspiarin suuri ostos-, ravintola- ja viihdekeskus.
Hotellin upea sijainti ja todella kattavat palvelut pitävät toisaalta huolen siitä, että oikeastaan mihinkään ei tarvitse välttämättä poistua. Ja koirat ystävineen ovat myös tervetulleita: heille ja omistajilleen on varattu jopa kokonaan oma kerros, omalla sisäänkäynnillä.
Huoneita tässä hotellissa on peräti 1016 ja se, kuten muutkin matkalla käyttämämme, soveltuu erinomaisesti myös kokousten ja tapahtumien pitopaikaksi. Hääsesonki sattuikin olemaan päällä juuri matkamme aikana ja eri paikoissa vilahteli morsiuspareja tiuhaan tahtiin. Jotta jokainen saa viettää oman päivänsä prinsessana kokien olevansa ainoa prinsessa paikalla ja maailmassa, niin onpa sitä varten ihan erikseen palkattu henkilö, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että morsiamet eivät missään vaiheessa päivää näe toisiaan. Häitä kun saattoi olla päivässä vaikkapa tusina yhdessä paikassa.
Tällä hotellilla on mahtava merellinen sijainti Tokion-lahdella ja loistavat näköalat. Hyvällä säällä voi täälläkin näkyviin tulla myös mykistävä Fuji-vuori.
Viimeistä iltaa viedään
Kolmannen ja viimeisen yön majapaikkamme oli The Prince Sakura Tower Tokyo, Autograph Collection. Hieno hotelli,loistava sijainti ja varsin upeat palvelut. Shinagavan asema oli muutaman minuutin kävelymatkan päässä, mennessä alamäkeen. Ja olisipa silläkin välillä voinut hyödyntää myös maksutonta kuljetuspalvelua niin halutessaan.
Hotellilla on oma, 20 000 neliön japanilainen puutarha, jossa on mukava jatkaa vaikka heräilyä maittavan aamiaisen jälkeen. Rauha on käsin kosketeltava, vaikka elämä kuhisee ihan naapurustossa. Sauna olisi myös tarjolla, samoin kylpylä ja erilaisia hoitoja. Ne kyllä kaikki houkuttivat – ja olisivat tulleet tarpeeseen -, mutta vielä oli mukava olla vaan liikkeellä ja nähdä lisää. Sen verran nipistin kyllä aikataulusta, että oman huoneen upeassa kylpyhuoneessa otin vaahtokylvyn porealtaassa. Sellainen kuuluu jokaisen huoneen varustukseen.
Harajuku: villiä vauhtia, mutta ei vaarallisia tilanteita
Harajuku on alue samannimisen aseman ympärillä, Shinjukun ja Shibuyan välissä. Se tunnetaan pääasiassa Japanin kiihkeimmän teinikulttuurin ja –muodin mekkana, jonka keskipiste on Takeshita –katu sivukatuineen.
Muoti, ilmiöt ja vilinä ovat näkemisen arvoiset, vaikka ei itse ihan tämän kulttuurin kohderyhmää olisikaan.
Makeaa, pinkkiä, musiikkia, erilaista muotia, pikaruokaa, kauppoja vieri vieressä, väkeä, näyttäytymistä. Noista aineksista oli Takeshita tehty. Toki oli paljon tarjontaa myös ei-niin-erikoista etsiville.
Harajukun asemalta toiseen suuntaan, länteen, lähtiessä löytää sitten jälleen aivan erilaista meininkiä: Meiji Jingun, joka on yksi Tokion suurimmista pyhätöistä. Iso vihreä keidas, johon kuuluu myös tilava Yoyogi –puisto taidemuseoineen ja japanilaisine puutarhoineen.
Ginza: mitä tahansa, jos kukkaron nyörit kestävät
Ginzasta löytyy luksuksen saralta ihan mitä vain. Ei varmaankaan ole olemassa yhtään minkään alan merkittävää luksusketjua, joka ajattelee olevansa olemassa olematta täällä. Ja on paikka must myös muille liikkeille, kuten Japanin omille merkkiketjuille.
Ostosten lisäksi alueelle on keskittynyt ruokapaikkoja, kahviloita, yökerhoja ja viihdettä, toki sieltä arvokkaammasta päästä nekin vaihtoehdot. Yksi selittävä tekijä voi olla se, että tämän alueen parhailla paikoilla yksi neliömetri maata maksaa yli kymmenen miljoonaa jeniä eli noin 80 000 euroa. Hinta on yksi Japanin korkeimmista. Samoin on hinta kahvikupista, sushista, oluesta, viinilasillisesta tai kokiksesta sitten. Jos matkabudjetti on tiukka, käyttäisin varannon muualla – laatukin voi olla jopa parempi tai paremmin omaan makuun sopiva. Jos kuitenkin haluat vaikka jonkun virvokkeen nauttia shoppailun lomassa, katso alas. Joitain kohtuuhintaisia paikkoja löytyy maan alaisista tiloista.
Kaupat Ginzassa ovat auki kaikkina viikonpäivinä. Mukavinta kiertely on viikonlopun iltapäivinä, jolloin keskeinen Chuo Dori –katu on kävelykatuna kello 12–17., paitsi huhti-syyskuussa kello 12–18.
Yurakucho: toista maata
Yurakucho on yksi asema etelään Tokyo –asemalta JR Yamanote –linjalla. Läheisen Ginzan ohella se tarjoaa runsaasti, mutta ehkä paremmin kukkarolle sopivia, ostos- ja ruokailumahdollisuuksia. Yurakuchon eduksi voitaneen laskea myös suurempi tavallisten paikallisten osuus ja jotenkin mukavampi ja rennompi ilmapiiri.
Yksi Yurakuchon puoleensavetävistä piirteistä on eloisa ravintoalue, joka on rakennettu aseman junaraiteiden alle, pohjoiseen ja etelään, 700 metrin mitalta. Kuulostaa ehkä vähän luotaantyöntävältä, mutta paikassa, jossa maa on arvokasta, niin onhan se syytä käyttää hyväksi täysin määrin. Rohkea täällä rokan syö – eikä todennäköisesti pety.
Paikat ovat monesti yksinkertaisia ja aitoja japanilaisia; tarjolla on mutkatonta ja hyvää ruokaa, esimerkiksi yakitori-kanavartaita ja kyytipojaksi kylmää olutta. Mutta löytyypä alueelta myös elegantteja, ranskalaisia viinibaareja, italialaisia ravintoloita ja saksalaisia oluttupia. Näitä etsivän kannattaa suunnata Yurakuchon asemalta luoteeseen.
Viimeinen ilta: syö mitä saat, juo niin paljon kuin haluat – ja pystyt
Shibuyan aseman seutu on täynnä ostosmahdollisuuksia, illanviettoa ja viihdettä. Se on yksi vilkkaimmista ja värikkäimmistä Tokion alueista.
Paikan tunnetuin maanmerkki, Shibuya Scramble –risteyksen lähistöllä, lienee Hachiko –patsas, joka tekee Tokiossa Helsingin Stockmannin kellon virkaa tapaamispaikkana. Näyttää toimivan myös pakollisena selfienottopaikkana.
Hachiko -patsas on suloinen, mutta ei erityisen huomiota herättävä. Tarina tekee siitä merkittävän. Ja varmaan kaikki ovat jo nähneet sen elokuvan. Siis lyhyesti: 1920-luvulla tämä Akita –rotuinen koira meni Shibuyan asemalle odottamaan isäntänsä töistä paluuta, Yhtenä päivänä isäntä ei enää tullut, koska hän oli päivän aikana menehtynyt äkilliseen sairaskohtaukseen. Uskollista Hachikoa tämä yksityiskohta ei haitannut, vaan se tuli samalle paikalle odottamaan joka päivä elämänsä viimeisten yhdeksän vuoden ajan, toivorikkaana. Koirasta on tullut suuri lojaalisuuden symboli.
Me jatkamme matkaa vielä vähän, kohti neonvalojen valaisemia pikkukujia, joiden reunoilla rakkaushotellit ja pyhätöt vuorottelevat sulassa sovussa. Päämäärämme on pieni Koryōri Hyakken –ravintola. Luvassa on rento viimeinen ilta jaettavan ruoan ja haluttaessa runsaan juoman parissa, hyvästä seurasta rauhassa nauttien. Koryōri Hyakken on Izakaya –tyyppinen ravintola, jollaiset pääpiirteissään tarjoavat juomaa ja janon säilyttämiseksi pöytään virtaa tauotta hyvää, suolaista ruokaa, usein seurueen kesken jaettavaksi. Loistava mahdollisuus maistella tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin herkkuja laidasta laitaan.
Ruoka oli meille tilattu omakase –tyyliin, jolloin kokki valitsee mitä tarjoaa, voi päästää luovuutensa valloilleen ja yllättää vieraat. Kuulostaa ehkä uhkapeliltä, mutta kyllä me ainakin selvisimme voittajina. Ruoka oli kerrassaan herkullista ja sitä oli runsaasti. Tällä tavoin tilaamalla ruoka on kuulemma yleensä myös edullisempaa kuin à la carte –listalta tilattuna. Sen kerrottiin johtuvan siitä, että omakase antaa kokille mahdollisuuden hyödyntää juuri niitä olemassa olevia raaka-aineita, jotka muutoin voisivat jäädä vaikka käyttämättä.
Viihtyisä ilta on iltaoluita vaille valmis. Ne nautimme läheisessä, tanskalaisperäisessä Mikkeller –panimon pubissa. Yli 2000 eri olutta paneva ja niillä palkintojakin napsinut Mikkeller on aloittanut maailmanvalloituksen ja nyt sillä on omia baareja jo 42 eri maassa. Ja melko tuoreen yhteistyön myötä SAS:n lennoilla tarjolla olevat oluet ovat nyt myös Mikkellerin tuotantoa.
Kotia kohti
Hotellissa aamiainen, päälle pieni kierros japanilaisessa puutarhassa ja sitten on aika lähteä jo kohti Naritaa ja kello 12.30 lähtevää lentoa. Tämä lento-osuus taittuu SAS Plus-luokassa, joka on varsin hyvä vaihtoehto, jos business –luokka ei ole vaihtoehtona. Plus-luokan etuja ovat mahdollisuus käyttää fast track –palveluita, loungeen pääsy, maksuttomat ateriat ja juomat, kaksi ruumassa kuljetettavaa 23 kg:n laukkua lisämaksutta normaalien käsimatkatavaroiden lisäksi, maksuton lipunvaihto-oikeus sekä tilavampi istuin, jonka voi itse valita.
Hyvin sujui matka tässäkin luokassa. En ollut ajatellut nukkua kovin paljon vaan pyrin pääsemään mahdollisimman nopeasti taas mukaan kotimaan aikaan. Lento saapui Kööpenhaminaan kello 16.05, joten pääosin hereillä sinnittelemällä ja menemällä kotona ajoissa nukkumaan, pääsi normaalirytmiin jo seuraavana päivänä.
Kööpenhaminasta Helsinkiin lensin SAS Go –luokassa, missä ei siinäkään ollut mitään valittamista. Lyhyillä lennoilla toimiva ja usein varsin edullinen vaihtoehto.
Kotona mietin, mitä matkalta jäi tuoreeltaan Tokiosta päällimmäisenä mieleen. Käsittämätön siisteys. Ei roskan roskaa missään, eikä tupakantumppeja. Eikä koiran jätöksiä. Tosin ainoat koirat, jotka näin, olivat ne 6-8 chihuahuaa, jotka kulkivat emännän työntäminä lastenvaunuissa Takeshitalla. Ihmisten ystävällisyys ja avuliaisuus, nuorten englanninkielen taito. Toimivuus, turvallisuus ja järjestys. Ja se, että junien keskimääräinen myöhästymisaika on 32 sekuntia.
Loppuun vielä hyvin lyhyt japani-suomi-sanasto
Konnichiwa – Hei!
Arigatou – Kiitos.
Kanpai – Kippis!
Wi-fi Arimasuka? – Onko teillä wi-fi?
Teksti: Päivi Lappi
Jutellaan
Selvitä, miten voimme auttaa juuri teitä.
Jos haluat keskustella kanssamme siitä, kuinka voimme auttaa teitä ja vastaanottaa myös tuotteisiimme ja palveluihimme liittyviä yhteydenottoja (sähköposti tai puhelu), täytä alla oleva lomake. Olemme yhteydessä sopiaksemme tapaamisen kanssanne. Voitte poistua postituslistaltamme painamalla poistu postituslistalta -linkkiä vastaanottamissanne sähköposteissa.
